Y-sukupolvi ei halua tehdä töitä 80-luvun malliin

17.1.2017

Edellisessä blogissani kirjoitin toimistopakon järjettömyydestä sekä mielipiteistäni nykyajan työtavoista. Seuraavaksi ajattelin hieman avata, miten työkulttuurin muutos edellisiin työpaikkoihini verrattuna on muuttanut omaa arkeani sekä työtapojani. Olen ollut NSF:llä nyt noin neljän kuukauden ajan.

”Työ ei ole minulle paikka, johon täytyy joka päivä mennä tiettyyn aikaan,”

vaan enemmänkin asia, jonka voin hoitaa melkein missä ja milloin tahansa. Toki asiakaskäynnit ovat tiettyyn aikaan tietyssä paikassa, ellei tapaamista hoida esimerkiksi Skypellä.

Miten työkulttuurin muutos on sitten vaikuttanut omaan tekemiseen, fiilikseen ja vireystilaan? Voin puhtaalla omatunnolla sanoa, että olen motivoituneempi ja virkeämpi kuin koskaan aikaisemmin työurallani. Fiilis on katossa. Miksi näin? Tiedän, että minuun luotetaan. Pystyn rytmittämään omaa viikkoani itselleni sopivaksi.

”Voin valita missä ja milloin teen työni.”

Uskon vahvasti, että kulttuurinmuutos on paikallaan monessa yrityksessä. Y-sukupolvi on tulossa kovaa vauhtia. Me emme enää koe niitä 80-luvun työtapoja hyviksi.

Arvon päättäjät, pallo on teillä.

sami-willberg

Sami Willberg

Myyntipäällikkö

17.1.2017

Avainsanat:

etätyöjoustava työluottamusmutkaton työmyyjätyöhyvinvointityöntekijä

Kumppaneitamme
Helpdesk
0201 42 42 42

Helsinki

Vanha Talvitie 11 C 00580 Helsinki Katso kartta! 0201 424 200
Luethan rekisteriselosteemme ja tiedot evästeiden käytöstämme