Virtuaalitoimistojen vallankaappaus

15.5.2020

Virtuaalitoimistojen vallankaappaus

Mitä jos työntekijät ovatkin tuotteliaampia tehdessään työtä siellä, missä sen tekeminen sujuu kätevimmin ja tehokkaimmin?

Meillä NSF:llä jokainen työntekijä saa tehdä työtä siellä missä haluaa. Miksi matkustaa lumisateessa toimistolle ja uhrata aikaa työmatkoihin, jos voi suunnitella ja järjestää työnsä tavalla, joka lisää joustavuutta ja työviihtyvyyttä?

Koronapandemiasta on kirjoitettu kyllästymiseen saakka ja jokainen voi allekirjoittaa, että pandemia on muuttanut maailmaa pysyvästi. Työn tekeminen on muuttunut ja mielestäni ei ole enää järkevää puhua etätyöstä sen nyt viimeistään lyödessään itsensä läpi. Ehdotankin, että jatkossa puhutaan virtuaalityöstä, joka kuvaa tätä uutta työskentelytapaa paremmin.

Taloustutkimuksen selvityksen (Yle 30.4.2020) mukaan etätyö yleistyy Suomessa voimakkaasti myös koronapandemian jälkeen. Yli miljoonasta etätöihin koronakriisin aikana siirtyneestä noin puolet haluaa tehdä työnsä suurelta osin etänä myös jatkossa.

Virtuaalityön vallankumous on jo täällä.

Toimitiloja tarjoavat yritykset ovat vaikeuksissa, koska yritykset tarvitsevat tulevaisuudessa vähemmän fyysisiä työskentelytiloja. Nämä yritykset ovat kuitenkin jo pitkään luoneet kohtaamispisteitä työntekijöille, koska he ovat pystyneet tunnistamaan tämän pinnan alla kuplineen trendin jo paljon ennen pandemian puhkeamista.

Ei liene yllätys, että kotona työskentely ei aina kuitenkaan suju toivotulla tavalla. Ongelmia voi aiheutua liian pienestä asunnosta, josta on vaikea löytää ergonomisesti sopivaa työskentelytilaa. Työn tekeminen on vaikeaa, jos laitteet ja työkalut eivät tue virtuaalisesti tehtävää työtä, samoin tietoturva voi tuottaa yritykselle haasteita virtuaalisesti tehtävän työn lisääntyessä. Nämä ongelmat ovat kuitenkin ratkaistavissa laitteiden ja palveluiden avulla.

Emme tee mitään hienoilla laitteilla, jos emme osaa käyttää niitä.

Tietoturvan näkökulmasta juuri me ihmiset olemme aina se suurin riski. Päähuomio virtuaalityöskentelyn kehittämisessä täytyykin suunnata ihmisiin ja heidän muuttuneisiin tarpeisiin, jotka uudistavat mielestäni myös esimiestyöskentelyä tuoden siihen uusia kokonaan uusia ulottuvuuksia. Työn tekeminen ei myöskään ole mielekästä, jos siitä puuttuu ihmisten väliset kohtaamiset.

Olen aina sanonut, että ollessani ”työpaikalla” olen tekemässä laskutettavaa työtä maksavalle asiakkaalle. Olen itse työskennellyt virtuaalisesti jo vuosia ja nähnyt kaikki mahdolliset haasteet ja ongelmat, joita työntekijänä, esimiehenä ja yrityksen toimitusjohtajana voi kohdata. Olen oppinut kuuntelemaan työntekijöitä ja heidän tarpeitaan, voidaksemme reagoida nopeasti uusiin asioihin. Ihmiskontaktien tarve ei ole poistunut, kuten jokainen on todennut tämän pandemian aikana. Me suorastaan kaipaamme yksittäisiä kontakteja, halauksia ja läheisyyttä. Moni meistä kokee jopa suorastaan ikävää kollegoitaan kohtaan, joiden kanssa ei ole pitkiin aikoihin päässyt nauttimaan yhteisiä lounas- ja kahvihetkiä.

NSF:n filosofian mukaan onnistunut virtuaalityöskentely rakentuu pyhään kolminaisuuteen: teknologia, ihmiset ja johtaminen.

Teknologia on helppo laittaa kuntoon asiantuntevan kumppanin kanssa, mutta ihmisten eri tarpeet mm. ihmiskontaktien saamiseksi ja johtamisen muutokset täytyy huomioida virtuaalityöskentelyssä uudella tavalla. Yritysten tulee rakentaa kokonaan uudenlainen kulttuuri virtuaalityöskentelyn ympärille, että erilaiset tarpeet tulisi huomioitua.

Meillä NSF:llä hyödynnetään virtuaalista toimistoa, jonne työntekijät voivat tulla kahvittelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. En hoida kahdenkeskisiä keskusteluita puhelimessa, vaan aina videon välityksellä, koska kävisin nämä keskustelut toimistolla muutenkin kasvokkain. Tämä tapa ei toki syntynyt itsestään, koska kamera tuntui aluksi kovin vieraalta. Pidämme yhteisiä taukoja ja normaalit kokouskäytännöt toimivat meillä virtuaalisestikin. Olemme myös suunnitelleet järjestävämme yrityksen kesäjuhlat virtuaalisesti oluen maistelun merkeissä yhteistyössä olutpanimon kanssa. Teemme siis aktiivisesti töitä sen eteen, että tiimihenki ja yhdessä tekemisen voima säilyisi työntekijöiden välillä etäisyyksistä huolimatta.

Haluankin haastaa teitä jokaista miettimään uusia tapoja kehittää virtuaalista työskentelyä, että jokainen saa kaipaamiamme ihmiskontakteja riittävästi. Uskon, että näin saamme irti kaikki parhaan hyödyn teknologian mahdollistamasta virtuaalityöskentelystä.

Ota yhteyttä ja sparraillaan lisää!

Terveisin,

Timo Sarpalinna


Avainsanat:

etätyövirtuaalitoimistovirtuaalityo

Kumppaneitamme
Helpdesk
0201 42 42 42

Helsinki

Vanha Talvitie 11 C 00580 Helsinki Katso kartta! 0201 424 200
Call Now ButtonSoita tästä!
Luethan rekisteriselosteemme ja tiedot evästeiden käytöstämme