Tuottava etätyöntekijä hallitsee työkalunsa

20.6.2016

Etätyön tekeminen lisääntyy ja siksi hankitaan viimeisimmät tekniset vempeleet, mutta mikä on niiden hyödyntämisaste?

Etätyötä tehdään yhä enemmän sen hyvinvointia ja tuottavuutta lisäävien vaikutusten takia. Digitaaliset työvälineet ovat kehittyneet niin, että etätyön merkitys on muuttunut. Työskentely, sisäinen viestintä ja yhteistyömahdollisuudet ovat nousseet aivan uudelle tasolle. Etätyöntekijä pystyy olemaan yhtälailla läsnä työyhteisössä kuin toimistolla olevat kollegat. Tai pystyy, jos työvälineitä hyödynnetään täysipainoisesti.

Uusien työvälineiden hyödyntämisessä ja uusiin työskentelytapoihin siirtymisessä haasteena on usein se, että jokainen uusi laite, ohjelmisto tai ”appi” vaatii perehtymistä. ”Jos käyttäjien koulutus on jäänyt puolitiehen, käy ensin niin, että työntekijöitä pännii oikein kunnolla ja sitten luisutaan vähitellen takaisin vanhoihin tottumuksiin”, toteaa NSF:n toimitusjohtaja Patrik Lampén.

Muita esteitä hyödyntämiselle ovat puutteelliset käytännöt tai tilkkutäkkimäinen kirjo työkaluja, joiden hallinta ja käyttäminen ei ole kätevää.

 

Miten moderneista työkaluista saadaan täysi hyöty ilman, että hermot menevät? 

Jonkun täytyy vastata kokonaisuudesta. Vaikka yrityksessä olisi omaa it-henkilöstöä, kannattaa usein hyödyntää apuna ulkopuolista tahoa, joka hallitsee juuri etätyökalut. Hyvä kumppani osaa alentaa asiakkaan verenpainetta, tuo uutta näkemystä ja haluaa käyttöönoton lisäksi opettaa, mitä kaikkea työkaluilla voi saada aikaan juuri kyseisessä yrityksessä. ”Suunnitelmat ja käytännöt luodaan yhdessä asiakkaan kanssa. Käyttöönoton jälkeen asiantuntija kouluttaa henkilöstölle ohjelmistot ja yrityskohtaiset käytännöt selkokielellä. Sitten seurataan kuinka käyttö lähtee sujumaan. Tarvittaessa annetaan henkistä ja teknistä tukea sekä parannetaan käytäntöjä”, Lampén listaa.

NSF on saanut asiakaspalautteessa paljon kiitosta palvelualttiudesta ja tuesta. ”Meillä asiantuntijat tuntevat asiakkaansa nimeltä ja päinvastoin”, Lampén mainitsee. Kuulostaa hyvältä: tuttuun kaveriin on helpompi ottaa yhteyttä ja pyytää neuvoa.

 

Julkaistu alun perin Tulevaisuuden työpaikkojen T Magazinessa 27.5.2016.

 

 

 

 

 

 

 

Tutustu julkaisuun ja muihin tuottavan työn artikkeleihin.

Tutustu palveluihin

20.6.2016
Kumppaneitamme
Helpdesk
0201 42 42 42

Helsinki

Vanha Talvitie 11 C 00580 Helsinki Katso kartta! 0201 424 200
Luethan rekisteriselosteemme ja tiedot evästeiden käytöstämme